Vuoden 2019 Tietoyhteiskunta-akatemiassa tarkasteltiin tekoälyn vaikutuksia yhteiskuntaan eri näkökulmista. Erityisesti paneuduimme etiikkaan sekä osaamisen ja koulutukseen. Ohjelmaan sisältyi keynote- ja asiantuntijapuheenvuoroja, kokeilukulttuuria ja videohaastatteluita virtuaalipuutarhassa, puolueiden puheenjohtajien paneeli YLE Kioskin kuvaamana sekä verkostoitumista osallistujien ja kumppanien kesken.
Tapahtuma oli kaksipäiväinen: päätapahtuma 13.2.2019 ja toinen lähipäivä 13.6.2019 Helsingin Messukeskuskessa
Ohjelma PuhujatTietoyhteiskunta-akatemian kesäpäivä 13.6.2019, Messukeskus, Helsinki
HIMSS and Health 2.0 European Conference -yhteydessä. Osallistumiseen sisältyy päiväpassi HIMSS-tapahtumaan.
Päivän johdattelijana toimii Mirja Hämäläinen, Demos Helsinki
Tauko
11:30
Kuntien ratkaisut ja kokeilut - tekoäly terveydenhuollossa

Jarmo Reponen
Oulun yliopisto

Henni Tenhunen
Aalto University School of Science

Mikko Tukiainen
Auria Biopankki
Lounas, jonka jälkeen mahdollisuus tutustua HIMSS:iin
Keskiviikko 13.2.2019 Taidetehdas, Porvoo
Yhteiskuljetus Helsingistä 8:30, saapuminen kohteeseen
Siirtyminen seminaarisaliin, jossa päivän johdattelijana toimii Christopher Rowley, Demos Helsinki
11:15
Tekoäly on jo täällä – caset Tampere, Espoo ja Helsinki
Lounas ja verkostoitumistauko
14:40
Lounaskeskustelujen sisällöt pitchaten
15:00
Digitaalinen asiakaskokemus, henkilökohtainen palvelu ja vuorovaikutus Ylessä tekoälyn aikakaudella

Jari Lahti
Yle
Iltapäiväkahvit, verkostoitumista Virtuaalipuutarhassa
16:30
Kestävää kasvuliiketoimintaa, arvoa ja uusia oppimisratkaisuja rakentamassa: 1) Innovaatio- ja osaamisekosysteemit, 2) Tekoälykiihdyttämö, 3) Tietointensiiviset älykkäät palvelut
Kestävää kasvuliiketoimintaa, arvoa ja uusia oppimisratkaisuja rakentamassa

Mervi Karikorpi
Teknologiateollisuus ry

Matti Ristimäki
Tieto Oyj

Alexander Törnroth
Teknologiateollisuus ry
17:15
Puoluejohtajapaneeli: johdattelijana Matti Riitakorpi, Yle Kioski kuvaa paneelin

Li Andersson
Vasemmistoliitto

Sari Essayah
Suomen Kristillisdemokraatit

Pekka Haavisto
Vihreä liitto

Anna-Maja Henriksson
Suomen ruotsalainen kansanpuolue

Antti Kaikkonen
Suomen Keskusta

Ville Skinnari
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Mari-Leena Talvitie
Kokoomus

Ville Tavio
Perussuomalaiset

Sampo Terho
Sininen tulevaisuus
18:30
Verkostoitumistilaisuus Virtuaalipuutarhassa, salaattipöytä ja cocktailit
Yhteiskuljetus Helsinkiin lähtee klo 20
puheenjohtaja
Vasemmistoliitto
puheenjohtaja
Suomen Kristillisdemokraatit
puheenjohtaja
Vihreä liitto
puheenjohtaja
Suomen ruotsalainen kansanpuolue
Suomen Keskusta
Suomen Keskusta
innovaatiojohtaja
Teknologiateollisuus ry
johtaja, uudistumiskyky
Sitra
strategia- ja kehityspäällikkö
Yle
hallituksen puheenjohtaja
TIEKE, Combient, Aalto yliopisto
data-analytiikkakonsultti, palvelukehitysyksikkö
Espoon kaupunki
ohjelmapäällikkö
Helsingin kaupunki
Director, Government Affairs Finland and Ireland
Microsoft
Senior Researcher in Medical and Neuroscience
Nokia Bell Labs
tietohallintojohtaja
Tampereen kaupunki
filosofi, tietokirjailija
Pro Sophia Oy
puheenjohtaja
Kokoomus
professori, LT
Oulun yliopisto
johtaja, startup-yksikkö
Tieto Oyj
CMO
Iris.ai
varapuheenjohtaja
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
varapuheenjohtaja
Kokoomus
Perussuomalaiset
projektipäällikkö, tohtorikoulutettava
Aalto University School of Science
puheenjohtaja
Sininen tulevaisuus
toiminnanjohtaja
TIEKE
data-analyytikko
Auria Biopankki
toiminnanjohtaja, tekoälykiihdyttämö
Teknologiateollisuus ry