Kysyimme Tietoyhteiskunta-akatemian puhujilta 15.2.2018 mitkä heidän mielestään ovat tekoälyn mahdollisuudet ja uhat.
Mahdollisuudet nähtiin laajoina, sillä tekoälyä voidaan hyödyntää kaikilla elämän osa-alueilla. Parhaimmillaan hyvinvointi lisääntyy, uusia palveluita syntyy ja päätöksen teko helpottuu. Tekoälyn avulla voidaan tarjota oikeita ja laadukkaita palveluita ja sisältöjä mm. kuluttajille. Lisäksi tiedon analysointi helpottuu, jolloin meille avautuu täysin uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Uhkina mainittiin mm. se, että vielä ei tiedetä mihin kaikkeen pystymme tulevaisuudessa, millaista osaamista tarvitsemme, lisäksi emme varmasti osaa ainakaan vielä hyödyntää tekoälyä tarpeeksi hyvin. Pohdittava on myös, reagoimmeko tekoälyn mahdollisuuksiin riittävän nopeasti. Keskeistä on myös, että emme siirrä omien ajatustemme vinoumia tekoälyyn.
Katso kaikki seitsemän haastattelua TIEKEn Youtube-kanavan soittolistalta.
Katsottavissa on myös twitter-videona Harri Valpolan tiivistys “Mitä kaikkien olisi syytä tietää tekoälystä?“