Tekoäly, robotit, data ja politiikka

TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry järjesti 15.2.2018 Porvoossa Tietoyhteiskunta-akatemia -otsikon alla koko päivän tilaisuuden tekoäly-teemalla. Kokonaisen työpäivän investoiminen hype-aiheiseen seminaariin saattaa epäilyttää, mutta tässä tapauksessa se kannatti. Tietoyhteiskunta-akatemian päivässä oli monta asiantuntevaa ja ajatuksia herättävää puheenvuoroa.

Päivän päätteeksi oli puolueiden puheenjohtajien paneeli aiheesta. Poliitikon, edes pääministerin, ei voi olettaakaan olevan syvällinen asiantuntija tämän tai minkään muunkaan teknologiatrendin suhteen, joten mielenkiintoisinta puoluejohtajien keskustelua oli seurata silloin, kun mentiin heidän mukavuusalueelleen, eli yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Esimerkiksi sellaisiin, että jos tekoäly ja ohjelmistorobotiikka tuottavat odotusten mukaisen tuottavuusloikan, mitä tapahtuu robottien syrjäyttämälle työvoimalle ja verokertymälle? Keskusteluun nousivat mm. robottien verottaminen ja perustulo. Suhtautuminen näihin kysymyksiin riippuu tietysti hyvin paljon puoluekannasta. Käydystä keskustelusta saattoi päätellä ainakin, että helppoja vastauksia ei ole ja että näitä asioita ei ole vielä kovin syvällisesti mietitty politiikan huipulla.

Miksi data ei ole uusi öljy?

Aihe, jota puheenjohtajien paneelissa ei juurikaan käsitelty, oli tekoälyn ”polttoaine”, eli data. Yhteiskunnallisena kysymyksenä datan hallinta ei ole ainakaan tekoälyä vähäisempi. Tekoälyn hyödyllisyys perustuu siihen, että sillä on runsaasti dataa käytössään. Kun jollekin hyödykkeelle on paljon kysyntää, sen hinta yleensä nousee, etenkin jos tarjontaa on rajoitetusti.

Dataa on kutsuttu uudeksi öljyksi, mutta vertaus ontuu. Öljy on rajallinen luonnonvara, kun taas dataa on ainakin teoriassa rajattomasti ja sitä syntyy koko ajan lisää. Toinen ero niiden välillä on näiden kahden luonne raaka-aineena. Jalostusprosessin kannalta on melko sama, mistä öljyä pumpataan. Datalla ei taas ole mitään arvoa, ellei se sisällä hyödyllistä informaatiota. Sattumanvaraisista nollien ja ykkösten jonoista on turhaa yrittää luoda lisäarvoa. Datan arvo siis vaihtelee sen mukaan, mihin sitä voidaan käyttää ja paljonko sitä on saatavissa. Monikäyttöisintä, ja siitä syystä arvokkainta, on tällä hetkellä luultavasti luonnollisiin henkilöihin liittyvä data.

Paljonko maksaa jääkaappi bitteinä?

Kun käytämme Googlen palveluita, Facebookia tai vastaavia, luovutamme itseemme liittyvää dataa näiden toimijoiden käyttöön. Asian voisi ilmaista myös niin, että maksamme niistä rahan sijasta datallamme. Dataa voi ajatella myös valuuttana, eikä pelkkänä raaka-aineena. Tulevaisuudessa tulemme varmasti näkemään paljon uusia liiketoimintamalleja, joissa palveluita ostetaan kokonaan tai osittain datalla. Ne voivat olla myös sellaisia, jotka on perinteisesti mielletty tavaroiksi eikä palveluiksi.

Oletetaan että hankit jääkaapin, joka osaa pitää kirjaa sisällään olevista elintarvikkeista ja tilata niitä tarvittaessa lisää. Sen sijaan, että ostat jääkaappisi kodinkoneliikkeestä, joku myykin sinulle palvelun, johon jääkaappi kuuluu osana. Maksat vain kuukausimaksun palvelusta, jonka tarjoaja omistaa jääkaappisi. Tällainen jääkaappi tuottaa paljon rahanarvoista dataa elintavoista ja kulutustottumuksista. Palveluntarjoaja voi kompensoida datasta saamaansa hyötyä kuluttajalle pienempinä palvelumaksuina ja kaikki ovat tyytyväisiä – vai ovatko?

Miten tekoäly liittyy politiikkaan?

Henkilötietoja hyödyntäviin liiketoimintamalleihin liittyy isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, joihin myös poliitikot joutuvat ennemmin tai myöhemmin ottamaan kantaa. Yksi on tietysti yksityisyyden suoja. Kuinka paljon ihmisiä pitää suojella itseltään, kun meillä on käytössämme yhä enemmän ja enemmän niin sanottua My Dataa, jolle niin monilla tahoilla olisi käyttöä? Toinen kysymys liittyy verotukseen. Palveluista maksaminen rahan sijaan datalla pienentää verotuloja, kuten tekee myös palkkatyön siirtyminen robottien suorittamaksi. Verohallinnossa näitä kysymyksiä varmasti jo pohditaan, vaikka ne eivät politiikan valtavirtaa vielä olisikaan.

Kolmas iso kysymys liittyy automatisoituun päätöksentekoon ja tekoälyalgoritmien läpinäkyvyyteen. Finanssiala on tällä hetkellä edelläkävijä, mutta tekoälyllä ja ohjelmistorobotiikalla on potentiaalia tehostaa myös julkisen hallinnon prosesseja huomattavasti. Mitä monimutkaisempia päätösprosesseja voidaan automatisoida, sitä suurempi säästöpotentiaali. Yksilöiden oikeusturva kansalaisina ja kuluttajina on kuitenkin samaan aikaan huomioitava. Lainsäädäntö on aina teknologian kehitystä hitaampaa, millä on hyvät ja huonot puolensa. Loppujen lopuksi politiikassa on aina kysymys tasapainon hakemisesta.

Kirjoittaja

Tekstin kirjoittaja Tommi Karttaavi on Kuntaliiton tietoyhteiskuntayksikön johtaja. 

Tekstin on alunperin julkaistu Kuntaliiton blogissa.