Pilvipalvelut ovat muuttaneet peruuttamattomasti yhteiskuntaamme: sitä miten liikumme, millaisia terveyspalveluja saamme, miten opimme ja vietämme aikaa läheistemme kanssa. Uudet teknologiat luovat kasvua ja hyvinvointia, mutta verkossa toiminta kaipaa kiperästi yhteisiä pelisääntöjä. Esimerkiksi yksityisyyden suojassa ei ole kyse vain kuluttajansuojasta tai kyberturvallisuudesta – mahdollisuus päättää omasta identiteetistään on perustavanlaatuinen ihmisoikeuskysymys.
Aivan viime aikoina tieteiselokuvista tutut sovellukset ovat muuttuneet realistisiksi lähitulevaisuuden kehityspoluiksi: Helsingin kaduilla on jo liikkunut linja-auto ilman kuljettajaa ja sairaaloiden huippuyksiköt hyödyntävät kiihtyvällä tahdilla robottiälyyn perustuvaa diagnostiikkaa, hoivarobotteja odoteltaessa.
Puhuttiinpa terveydenhuollosta, virtuaalitodellisuuksista tai älyliikenteestä, rakentuvat 2020-luvun teknologiat pilviteknologioiden varaan. Tämä ei ole vain puhetta, sillä olemme esimerkiksi Microsoftilla viimeisen vuoden aikana tuplanneet pilvikapasiteettimme ja sijoittaneet pilvipalveluihin kolme miljardia euroa jo yksin Euroopassa.
Verkkopalveluita ei voi rakentaa kansallisten rajojen varaan, sillä näitä rajoja on myös kuluttajan mahdoton tunnistaa. Monet palveluntuotantoon vaikuttavat lait säädetään kuitenkin kansallisella tasolla. Millaista kansainvälistä koordinaatiota lainsäädäntötyöhön tarvitaan? Tekoälyn kehitys esimerkiksi hoiva-alalla nojaa koneiden mahdollisuuteen hyödyntää potilastietoja. Miten tämä tehdään yksityisyyttä loukkaamatta? Entä miten vastataan siihen valtavaan osaamisvajeeseen, jonka tekniikan nopea kehitys työvoimassa väistämättä aiheuttaa?
Digitalisaatio asettaakin suuria kysymyksiä politiikalle ja lainsäädäntötyölle kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Lainsäädännön tulee muodostaa viitekehys, joka myös tulevaisuudessa puolustaa yhteisiä arvoja ja turvallisuutta, ruokkii innovaatiota, mahdollistaa vapaan tiedonkulun sekä mahdollisuuden hyödyntää uusia teknologioita.
Julkaisimme hiljattain A Cloud For Global Good -teoksen, johon olemme koonneet omien sidosryhmiemme parhaan käsitykseen niistä periaatteista, joiden varaan tulevaisuuden tietoyhteiskunta rakennetaan. Teos sisältää 78 suositusta julkishallinnon päätöksentekoon, joiden myötä pilviteknologiat voisivat tulevaisuudessa toimia luotettavasti ja palvella yhteistä hyvää. Kirja tarjoaa myös konkreettisia ratkaisuehdotuksia esimerkiksi tiedonkulkuhäiriöihin, jotka voivat keskeyttää kriittisiä palveluita, ihmisten suojaamiseen verkkopetoksilta ja julkishallinnon sähköisten palvelujen takaamiseen myös vammaisille käyttäjille.
Pääset lukemaan teoksen tästä.
Innostavia lukuhetkiä!
Max Mickelsson
yhteiskuntasuhdejohtaja, Microsoft Oy